19.5.2014

Kevätleirillä mukana isot sekä pienet

Seuramme toinen Kevätleiri vietettiin jälleen Lohjan Kisakallion Urheiluopiston upeissa maisemissa. Tällä kertaa leirille osallistui jäseniä jokaisesta ryhmästämme.

Kevätleirillä mukana isot sekä pienet

Kevätleiri oli todellinen nyrkkeilyleiri

Seuramme jo ihan perintein kevätleiri järjestettiin Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla viime viikonloppuna. Leirille osallistui 18 seuramme jäsentä - ihan jokaisesta ryhmästämme! Olipa mukana myös äitejä ja isiä lastensa kanssa, nyrkkeily on todellakin ihan koko perheen juttu.

Treenit pidettiin päävalmentajamme Jarin ohjauksessa. Avustamassa oli Ville, jotta jokainen pääsi nopeasti mukaan välillä vähän vaikeisiinkin harjoitteisiin. Yhtä harjoitusta lukuunottamatta treenit pidettiin hulppeassa kevätauringon paahteessa.

Lauantain ohjelmaan kuuluivat myös luennot, joista ensimmäinen käsitteli nuoren urheilijan ravintoa ja toinen motivoitumista sekä henkistä valmentautumista. Puhumassa oli viime syksynä huippu-uransa päättänyt moninkertainen arvokisamitalisti, meloja Anne Rikala.

Illan päätteeksi leikimme Kamppailija ei Kiusaa -ryhmän leikkejä ja pelasimme futista sekä korista.

Sunnuntain treenipäivä päättyi saunaan ja uintihetkeen opistolla.

Kevätleiri on vuosikellossamme merkitty päättämään lähinnä kilpailijoiden ja nuorten ryhmien kevätkausi. Toiveena kuitenkin on, että ensi kevään leiri olisi jälleen yhteinen, kaikille seuramme jäsenille suunnattu leiri (ulkomaan leirit ovat erikseen).

Voin jo nyt jaoston puolesta taata, että Kevätleiri 2015 järjestetään taas Kisakalliossa. Tiedotamme ajankohdasta heti, kun se on mahdollista.

Leiriterkuin

Päivi, pj.